Digitalisaation myötä yritykset siirtävät toimintojaan kiihtyvällä vauhdilla verkkoon. Verkkokauppa kasvaa ja kukoistaa, ja julkishallinnon palveluitakin käytetään enemmän ja enemmän erilaisten itsepalveluportaalien kautta. Myös tiedon jakamiseen internet tarjoaa erittäin kustannustehokkaan alustan.
Kaikkia verkkopalveluita yhdistää kuitenkin yksi ongelma. Ne kaatuvat aina, kun niille olisi eniten kysyntää. Esimerkeistä ei ole pulaa; THL:n sivut jumiutuivat keväällä 2020, kun ihmiset etsivät tietoja Koronasta. Kansallisoopperan verkkokauppa kaatui, kun se avasi lipunmyynnin tulevalle kaudelle. Metsästäjät kaatoivat Metsähallituksen verkkokaupan minuutissa, kun luvat tulivat myyntiin.
Ja tulevanakin Black Fridayna saamme taas lukea, mitkä kaikki verkkokaupat kaatuivat, hidastelivat tai laittoivat ihmisiä jonottamaan tuntitolkulla sisäänpääsyä.
Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin: kukaan ei tiedä kuinka monta asiakasta heidän verkkopalveluunsa mahtuu samanaikaisesti! Fyysisessä maailmassa kaupat ja virastot rakennetaan niin, etteivät talot romahda, kun asiakkaat tulevat käymään. Verkossa tuntuu olevan enemmän hyväksyttävää romahtaa ja levitellä käsiään.
Jälkikäteen verkkopalveluiden omistajat selittävät palvelun kaatumisen johtuneen liian suurista käyttäjämääristä aiheutuneesta häiriöstä. Ikään kuin se olisi vielä vuonna 2024 hyväksyttävä syy lopettaa palveleminen juuri, kun kysyntä olisi suurimmillaan. Viranomaisille digipalveluiden toimimattomuus on ongelma, koska haluttua informaatiota ei saada jaeltua kansalaisille, silloin kun sille on eniten kysyntää. Liikeyrityksille verkkopalveluiden toimimattomuus on sitäkin haitallisempaa ja johtaa aina liikevaihdon menetykseen, koska kilpailijoiden verkkopalvelut ovat vain muutaman klikkauksen päässä.
Ei kai kukaan halua asettaa rajaa sille, kuinka montaa asiakasta verkkokauppa voi palvella. Voiko asiakkaita olla liikaa? Eikä palveluiden kaatuminen ole tietenkään niiden käyttäjien vika, vaan yksinomaan palvelun tarjoajan. Sähköisten palveluiden jumitukset ja kaatumiset johtuvat ainoastaan siitä syystä, ettei niiden toimintakykyä ole testattu tavallista suuremmilla käyttäjämäärillä. Ilman asian selvittämistä verkkokauppias ei voi tietää, kuinka nopeasti hänen verkkokauppansa toimii Black Fridayna. Sama pätee tietysti julkisiin palveluihin. THL:n olisi pitänyt kuormitustestata sähköiset palvelunsa hyvissä ajoin ennen pandemiaa.
CDN (Content Delivery Network), Autoscaling tai muutkaan teknologiat eivät pelasta nettipalveluita kaatumiselta, jos niitä ei ole konfiguroitu ja testattu oikein. Kriisitilanteelta pelastavaa konfigurointia taas ei ole mahdollista edes toteuttaa ilman kuormitustestausta. Verkkopalvelun tarjoajan täytyy tietää, kuinka monta käyttäjää hänen verkkopalvelunsa voi yhtäaikaisesti palvella. Ilman testausta on vain arvauksia ja toiveita.
Osittain tämä tietämättömyys digipalveluiden todellisesta suorituskyvystä johtuu vakiintuneista toimintamalleistamme. Verkkopalveluita ostavat eivät määrittele tarjouspyynnössään, kuinka monta yhtäaikaista käyttäjää palvelun pitäisi kestää. Vastaavasti verkkopalveluiden toimittajilla ei tietenkään ole intressiä omaehtoisesti konkreettisia ja mitattavia käyttäjämäärärajoja mennä ostajalle sopimuksissaan lupaamaan. Miten näin toimien voitaisiinkaan päästä hyvään lopputulokseen.
Perustin Supervisor Cloud Oy:n ja SaittiTohtori.fi-palvelun siksi, että em. ongelmaan olisi tarjolla kustannustehokas ja automatisoitu ratkaisu. SaittiTohtorin tekoälyä ja botteja hyödyntävä teknologia auttaa selvittämään tarkasti, kuinka monta käyttäjää verkkopalveluusi mahtuu. Palvelun monitoroinnin yhteydessä paljastuu myös sen nopeuteen vaikuttavat tekniset pullonkaulat. Ennen kuin mitään voidaan korjata tai kehittää, täytyy ensin selvittää nykytilanne. Siksi kuormitustestauksen (ja nopeusmonitoroinnin) tulisi olla internetissä palveluita tarjoavilla samalla tavalla itsestään selvää ja jatkuvaa toimintaa kuin SEO:sta tai responsiivisuudestakin huolehtiminen.
– Lauri Kasti –
Supervisor Cloud Oy:n perustaja ja CEO